Tälläkertaa ajattelin tehdä postauksen mun tulevaisuuden haaveista ja unelmista. Mä oon aina ollut sellainen driimeri, joka rankentaa pilvilinnoja ja elää unelmiaan tavoitellen. Mulle unelmat on motivaatiota jaksaa eteenpäin. Jos tuntuu, että elämä potkii päähän, eikä jaksaisi enää yrittää, ajattelen aina että tulevaisuudella on mulle jotain hyvää tarjottavanaan. Se saa mut jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli.
Tällähetkellä mun unelmiin kuuluu valmistua lukiosta. Mä yritän tehdä kovasti töitä, jotta tää haave onnistuis. Käyn lukion kolmeen ja puoleen vuoteen, koska haluan suorittaa kurssit omalla tahdilla ja koska mun elämässä on muutakin kuin koulu. Toivonmukaan kolmen vuoden päästä mulla on valkolakki päässä ja laulan gaudeamusta!
Oon suunnitellut, että kun lukio on pulkassa ja mulla on puoli vuotta aikaa, ennen kuin alkaa yliopistoihin ja ammattikorkeaan haku, lähtisin Au Pairiksi Australiaan, USAan tai Britteihin. Mä oon aina halunnut matkustaa ja nähdä maailmaa. Ois ihana päästä asumaan paikalliseen perheeseen, siten kulttuuri tulee ihan eri tavalla tutuksi, kuin esimerkiksi hotellimatkailemalla. Rakastan myös lapsia, joten olisi ihanaa hoitaa päivät pikkuisia.
Haaveena mulla myös on lähitulevaisuudessa muuttaa omaan kämppään. En välttämättä muuta ihan heti 18 täytettyäni, mutta viimeistään lukion kolmantena vuonna. Mä kaipaan omaa rauhaa ja haluun jo itsenäistyä. Musta ois ihanaa päästä sisustaan omaa asuntoo juuri itselle mieluiseksi. Sitten saisin myös tulla ja mennä miten haluan, mikä ois tosi kiva.
Pitkän tähtäimen unelmana mulla on löytää mies, mennä naimisiin ja saada pari lasta. Oon unelmoinut tästä jo ihan pikkutytöstä asti. Mä oon aina tiennyt, että haluun joku päivä tulla äidiksi. Vielä siihen on kuitenkin matkaa, sillä haluun hoitaa koulun pois alta ja saada vakituisen työpaikan. Tää on kuitenkin sellainen kaikista suurin haave, jonka toivon jonain päivänä käyvän toteen.
Siinä oli vähän mun haaveista ja unelmista. Kerro toki kommenttikenttään mistä sinä unelmoit!
♥:llä Elmiira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)