perjantai 29. kesäkuuta 2018

Aika rikkoa hiljaisuus

En ole taas kuukausiin päivitellyt mitään tänne, enkä edes tiedä seuraako tätä enää kukaan, mutta nyt iski sellainen halu kirjoittaa. Ajattelin kertoa vähän mitä mulle kuuluu ja missä mennään. 

Erosin lähihoitajakoulusta vuodenvaihteessa. Ala ei tuntunut omalta, joten miksipä sitä jatkamaan. Hain jatkuvassa haussa Luoville media-assitentti puolelle ja pääsinkin aloittamaan opinnot jo toukokuun alussa! Oon viihtynyt tosi hyvin tuolla mediapuolella, oon saanut uusia kavereita ja ryhmähenki on tosi hyvä. Mulla on ihan uus motivaatio koulun suhteen ja tuntuu että tätä mun pitääkin tehdä. 

Nyt kun kesäloma alkoi, päätettiin lähteä äitin kanssa Helsinkiin tyttöjenreissulle. Hypättiin aamu kuuden junaan ja huristeltiin stadiin. Majoituttiin Kalliossa semmoisessa air bnb kämpässä. Kämppä oli tosi kiva ja kotoisa. Ekana iltana käytiin shoppaileen ja mä löysin itselleni kukkahameen ja leveet mustat housut joita kutsuin liehuhousuiksi. Käytiin syömässä Memphiksessä ja ruoka oli kyllä todella hyvää. Illalla kämpillä vielä maisteltiin juustoja ja kuoharia, sekä katsottiin äitin läppärillä netflixistä Modernia perhettä. 

Seuraavana päivänä suunnattiin Linnanmäelle. Aurinko paistoi ja oli tosi kuuma. Käytiin niissä laitteissa mihin uskallettiin mennä ja syötiin aivan ihanat avodadopasta annokset. Lintsireissun jälkeen suunnaattin torilla sijaitsevalle Sea Poolille uimaan. Vesi oli ihanan lämmintä ja oli kiva myös saunoa. Illalla käytiin vielä Friends & Brgrsissa syömässä. 

Vika päivänä meidän piti luovuttaa kämppä kahdeltatoista. Vietiin laukut rautatieasemalle säilytykseen ja suunnattiin Fukuun syömään sushia. Syönnin jälkeen tavattiin serkkuni Essi ja hänen vauvansa Iisa ja mentiin Espan puistoon piknikille. Myöhemmin myös toinen serkkuni Outi liittyi meidän seuraan. 

Juna kohti Oulua lähti illalla kuuden aikaan ja iskä ja Alika oli meitä asemalla vastassa. Menin vielä porukoille yhdeksi yöksi kun oli niin myöhä. Oli kyllä tosi kiva reissu. En tiedä kuinka ahkerasti tulen tätä blogia päivitteleen, se jää nähtäväksi. Pitäkää ihana kesä! 


<3:llä Elmiira