perjantai 12. heinäkuuta 2013

Not giving up

Tänään olin aamupäivällä kaupungilla Hannun, Taijan ja Teron kanssa. Olin Brunolla ja ilma oli mitä parhain skeittaukseen ja muutenkin ulkona oleiluun! Rotuaarilla oli joku taikashow ja me pakotettiin Hannu vapaaehtoiseksi avustajaksi :D Kun oltiin katottu taika showta jonkun aikaa kyllästyttiin ja lähdettiin Coffariin. Mä tilasin Chai laten ja Croisantin välipalaksi. Sen jälkeen käytiin saattamassa pojat juna-asemalle ja mä lähdin skeittaan kotia kohti. Puolimatkassa menin sellasta melko loivaa alamäkee tosi kovalla vauhdilla ja jossain vaiheessa tajusin, että vauhtia on ihan liikaa. Päätin hätäpäissäni hypätä pois laudalta ja onnistuin lyömään kantapääni tosi kipeesti. Itkien vajosin tienreunaan ja kipu säteili joka paikkaan. Hetken päästä mun entinen luokkakaveri Miksu osu paikalle ja jelppas mua ja kokeneena lautailijana suositteli ostamaan oikeenlaiset kengät. Mullahan oli jalassa tosi matalapohjaiset tennarit. Kun Miksu lähti jatkoin urheena tyttönä skeittaamista kotiinpäin, koska käveleminen sattu enemmän. Kun pääsin kotiin lepuuttelin jalkaa ja levähdin, kunnes kipu lakkas. Illalla vielä lähdin joenrantaan Idan ja Tarun kanssa, ja jossain vaiheessa sinne tuli Margakin. Juteltiin, kuunneltiin musiikkia ja mä skeittasin ja Margakin kokeili (tosin aika huonolla menestyksellä :D) Jossain vaiheessa menin käymään kotona syömässä ja samalla sain tytöiltä viestin, että ne oli menny Idalle kynsilehtoon. Kun olin syönyt, lähdin pyörällä Idalle ja siellä leikittiin niiden koiravauvan Merrin kans<3 Kun lähdettiin Idalta mentiin Tarun ja Margan kans puistoon juomaan ilolientä... Oli hauskaa ja nyt tultiin vielä Margan kans meille ja Marga jää ehkä meille yöksi
 !


<3:llä Elmiira

12 kommenttia:

  1. Voi ei ! Ihana tuo koiruus <3

    http://nebyblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi! Onko toi mangojätskiä? Se on mun lempparia<3
    Söpö banneri!

    mun oma http://siljakeepcalm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja joo se on mangojätskiä, mäki rakastan sitä :)

      Poista
  3. wow mikä silmä 8) ihanan kesäisiä ja iloisia kuvia!!


    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. au kuulosti kipeeltä toi jalka :/ ite en ikinä uskaltais skeitata! :D

    http://foreverbyjenni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllähän se sattu saatansti, mut tässä lajissa pitää varautuu siihen että tulee käymään kipeetä välillä :D

      Poista
  5. sulla on aivan ihanat silmät! :)

    <3:lla whenyourheartbeats.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)