perjantai 31. tammikuuta 2014

Round and round and round we go


Kuvasin joskus aikoja sitten teille lauluvideon, mutta ennen tätä päivää, en ole uskaltanut sitä tänne laittaa. Nyt kuitenkin päätin rohkaistua, sillä haluaisin tietää mitä mieltä olette. Parannusehdotuksia otetaan vastaan!

Tänään menin aamulla kouluun vieläpä ihan ajoissa ja valmiina tulevaan yhteiskuntaopin kokeeseen. Odoteltiin luokan kanssa käytävällä, mutta opea ei vaan alkanut kuulua. Oltiin odotettu tunti, kun tajuttiin mennä opettajanhuoneeseen kysymään missä vika. Selvis et tää ope ei ollut edes tullut kouluun aamulla! Onneksi rehtori tuli pitämään meille kokeen. Koe meni ihan hyvin ja uskon kyllä, että pääsin läpi. Koulun jälkeen suuntasin kaupunkiin tapaamaan ystävääni Sonjaa, ei oltu nähty pitkään aikaan joten oli kiva vihdoin päästä vaihtamaan kuulumisia! Muutenkin kiva nyt koeviikon jälkeen alkaa herätteleen sosiaalista elämää, mikä pääs vähän kuolemaan koeviikon aikana. Käytiin Coffee Housessa kahvilla ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitten suunnattiin kauppoihin katselemaan vaatteita. Mä löysin kivat urheilutrikoot, topin, villapaidan ja takin, jotka varasin huomiselle, sillä mennään huomenna äitin kans kaupunkiin shoppaileen. Jossain vaiheessa Nea ja hänen poikaystävänsä Jere ilmaantui paikalle ja vaihdettiin niiden kanssa muutama sananen, ennen kuin lähdettiin hakemaan Sonjan pikkusiskoja tanssitreeneistä. Pääsin Sonjan isosiskon kyydillä kotiin ja äiti soitti, että heillä menee pitkään Zeppeliinissä ja käski hakea jotain syötävää. Niimpä mä suuntasin läheiseen Kastellin Göremeen ja tilasin itselleni kebabin. Se oli niin iso, etten jaksanut syödä edes kokonaan, mutta sainpahan mahan täyteen. Nyt ohjelmassa olisi salkkareiden parissa rentoutumista. Ihanaa viikonloppua jokaiselle!


<3:llä Elmiira

6 kommenttia:

  1. Oi että toi ruoka näyttää hyvältä!♥

    VastaaPoista
  2. ihanat hiukset!:)
    http://xoxojennahelenan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiva tää sun blogi kun kerrot urheilemisesta niin paljon :) Saan itsekin paljon inspistä näistä kuvista, kun olen taas aloitellut salilla käymisen :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)