maanantai 13. tammikuuta 2014

Lempibändini


Ajattelin tehdä postauksen tälläkertaa mun lempibändistä. Kuuntelen tosi paljon musiikkia eri artisteilta, mutta yksi bändi on noussut ylitse muiden. Nimittäin Haloo Helsinki! Mä en edes osaa kuvailla kuinka paljon mä niiden musiikkia rakastan. Etenkin Vapaus käteen jää biisi on noussut lemppariksi, koska se kuvaa niin hyvin mun omaa elämää. Kun elämässä menettää kaiken, jää kuitenkin jäljelle vapaus päättää omasta kohtalostaan. 

Tässä bändissä muhun eniten iskee sanat. Mä en oikeestaan voi kuunnella musiikkia, jonka sanoista mä en pidä. Mulle lyriikat merkitsee tosi paljon, ja mitä enemmän ne kuvaa mun omaa elämää, sitä enemmän mä todennäköisesti kyseisestä kappaleesta pidän. Mulle ei ole tärkeintä että laulaja laulaa täydellisesti nuotilleen, mutta jos sanat on mitäänsanomattomat, jää fiilis kyseisestä biisistä kylmäksi. 

Toinen asia mistä pidän kyseisessä bändissä on Ellin ääni. Se on jotenkin niin persoonallinen ja ainutlaatuinen, en tiedä ketään kellä olisi samankaltainen ääni, ja se on mun mielestä hienoa. Mä olin kerran Haloo Helsingin keikalla ja se keikka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Silloin mä aloin tosissaan rakastaa niiden musiikkia. Lava esiintyminen oli tosi energistä ja tunnelma oli katossa. En malta odottaa että pääsen näkemään kyseisen bändin uudestaan! 

Siinä oli lyhyesti mun lempibändistä. Omistan tosiaan kaikki levyt ja kyseisen yhtyeen fanipaidan. Uskon että tää rakkaus tulee kestämään. Bändejä tulee, bändejä menee, mutta Haloo Helsinki on ja pysyy!


Kuvat GOOGLE

<3:llä Elmiira

14 kommenttia:

  1. Mä tykkään kans ihan sikana Haloo Helsingistä! Ihan huippuja biisejä :)
    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän sama homma lyriikoiden kanssa. En pysty vaan millään kuuntelemaan jotain kappaletta, jos siinä on huonot tai typerät sanoitukset. Ei lyriikoidenkaan tarvitse mitään laaturunoutta olla, vaan vähilläkin aineksilla voi saada hienoja tarinoita aikaiseksi, mutta juuri huonojen sanoitusten vuoksi itellä jää aika moni suosittu biisi kuuntelematta: ja on ihan sama millä kielellä se on laulettu, kuulostaa ne tyhmät sanat tyhmältä englanniksikin :D

    Muutenkin mulla näyttäis olevan jollain tapaa samanlainen lähestymistapa musiikkiin kuin sulla. Täydellinen laulutekniikka ei ole tärkein juttu, vaan tarina, jonka biisillä pystyy kertomaan, tunteet, jotka pystyy välittämään ja niin edelleen. Ja sitten tietysti lavakarisma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa! En vaan pysty samaistuun sen kappaleen tunnelmaan jos sanat on huonot :)

      Poista
  3. Haloo Helsinki on myös munki yks lemppareista,, varsinkin kotimaisista :-) ! Niin hyvät sanat ja kaikki..



    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Sika hyvä video pari postausta alempana ja niin asiaa! :)

    http://it-is-just-a-dream.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Haloo Helsinki on myös yks mun lempparibändeistä, tositositosi hyvä:)!

    siqudko.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Oi kiva postaus! Ja muutenkin ihana pirteä blogi joka erottuu massasta :)

    http://openyoureyesbysiiri.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Miks aina sittenkin suostun näihin kommentti kommentista juttuihin vaikka ne on ihan tyhmiä! Hah no oli ihan pakko kun just tuli itellä uus postaus ja haluun jotain kivaisuuksia kommentteja sinne :)

    http://prashtozka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kiitos, käynpä katsomassa jos ottaisin haasteen vastaan! :)

    VastaaPoista
  9. Tää oli jotenki tosi ihana postaus:)

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)