perjantai 4. elokuuta 2017

Helsingissä

Tiistai aamuna iskä heitti mut ja äitin juna-asemalle ja siitä alkoi tyttöjenreissu kohti Helsinkiä! Matka meni mukavasti musiikkia kuunnellen ja ennen kuin huomasinkaan oltiin perillä stadissa. Käytiin Itamae nimisessä sushimestassa syömässä ja oli kyllä aivan taivaallista sushia. Sitten suunnattiin äidin ystävän Maren työpaikalle, josta oli mahtavat näkymät Helsingin ylle. Siitä sitten lähdettiin autolla kohti Vantaan Kivistöä, missä Mare ja hänen kumppaninsa Pasi asuvat. Kun päästiin perille Käpy-koira tervehti meitä iloisesti. Illalla syötiin vielä todella hyvää sienirisottoa ja kampasimpukoita.

Seuraavana aamuna lähdettiin äitin kanssa käymään Jumbossa shoppailemassa. Löysin itselleni hupparin ja kivan farkkutakin. Jumboseikkailun jälkeen mentiin kylpylä Flamingoon. Se aikuisten spa-puoli oli ihanan rauhallinen. Lilluttiin superlämpimissä altaissa ja yhdessä altaassa kuului jopa musiikkia veden alla! Syötiin hyvät burgerit ja mä tilasin mansikka-margaritan. 

Kun oltiin lilluttu tarpeeksi suunnattiin bussilla serkkuni Essin ja hänen miehensä Henryn luo katsomaan heidän 2 viikon vanhaa vauvaa Minniä. Minni oli aivan ylisöpö ja sain pitää häntä sylissä. Mare ja Pasi tuli hakemaan meidät ja mentiin autolla takaisin Kivistöön. 

Torstai aamuna aamupalan jälkeen pakattiin äitin kanssa tavaramme ja lähdettiin junalla Helsinkiin. Jätettiin matkalaukut aseman säilytyslokeroon. Mä suuntasin siitä Kamppiin ja äiti omille teilleen. Kampin edessä tapasin ystäväni Katiannan ja hänen koiransa Pihkan. Käytiin Fafaksessa syömässä ja kierreltiin ympäri kaupunkia. Yllättävän moneen vaatekauppaan sai ottaa koiran. Oli tosi kiva nähdä Katiannaa, tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta kun tapasimme livenä. Ollaan tutustuttu netin kautta. 

Puoli kolmelta hyvästelin Katiannan ja tapasin äitin kampin luona. Haettiin laukut säilytyksestä ja ostettiin asemalta vähän matkaevästä. Siitä alkoi junamatka takaisin Ouluun, mikä tuntui kestävän paljon kauemmin kuin menomatka. Oulussa iskä oli asemalla vastassa ja heitti mut kotiin. Oli ihana reissu, mahtavaa loppukesää kaikille!


<3:llä Elmiira 

12 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että sulla oli kivaa stadissa - ja että säät ainakin ilmeisesti suosi! Käpy on ihan sairaan söpö nimi koiralle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli muuten hyvä, mutta keskiviikkoaamupäivänä tuli vettä, se ei oikeestaan haitannut kun oltiin kylpylässä :D

      Poista
  2. Oli varmasti kiva reissu! Ja nyt tekee mieli syödä sushia.. :D

    VastaaPoista
  3. Helsingin reissut on parasta!<3 Ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
  4. Olipa kivanoloinen reissu sulla :) Varmasti mukavaa vaihtelua käydä välillä pääkaupunkiseudulla!

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kivaa päästä hetkeksi suurkaupungin hälinään :)

      Poista
  5. Kiva postaus ja kivalta kuulostava reissu! Sushi on ihan parasta herkkua, vaikken sitä ookaan ikinä käynyt missään syömässä - vaan aina itse tehnyt :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)