Siitä on todella kauan kun viimeksi kirjoitin ja välillä olen miettinyt jopa blogin poistamista. Kuitenkin tää on mulle tärkeä harrastus, josta en ole ainakaan vielä valmis luopumaan, vaikka välillä tuleekin sellaisia kausia, ettei keksi mitään kirjoitettavaa. Silloin on järkevämpää pitää taukoa, kuin suoltaa tänne jotain turhaa shittiä.
Mitä minulle kuuluu nyt?
Tänä aikana, kun en ole päivittänyt blogia mun elämässä on tapahtunut kaikenlaista. Olen kotiutunut kokonaan osastolta ja hakenut opiskelemaan media-assistentiksi Luoviin. Pääsin haastatteluun, mikä meni hyvin ja nyt vaan oottelen peukut pystyssä kesää ja kirjettä, joka kertoo pääsinkö sisään vai en.
Olen myös viettänyt entistä enemmän aikaa kavereiden kanssa. Ollaan käyty baareissa, pidetty tyttöjeniltaa, hengailtu ja nautittu toistemme seurasta. On kivaa huomata että mulla on näin ihania ystäviä, ystäviä jotka pysyy tukena kaikissa elämän vaihessa ja joihin voi luottaa sataprosenttisesti.
Nykyään mä myös syön paljon terveellisemmin, kuin ennen. Lakeudessa ollessani mussutin karkkia ja sipsejä tylsyyteeni, mutta nyt mun elämässä on niin paljon muuta joka täyttää sen tylsyyden. Kyllä mä yhä sillointällöin herkuttelen, mutta huomattavasti harvemmin.
Oon myös alkanut urheilla enemmän. Käyn salilla, skeittaan, uin ja lenkkeilen säännöllisesti. Yritän päästä eroon Lakeudessa tulleista muutamasta kilosta, mutta pääsääntöisesti urheilen hyvän olon takia.
Kaikista parasta kotiinpääsyssä on kuitenkin ollut vapaus. Vapaus tehdä mitä haluaa, lähteä ulos kysymättä lupaa, tulla kotiin sitten kun huvittaa ja muutenkin päättää omasta elämästä. Nyt mä olen vapaa ja onnellinen.
Näihin tunnelmiin päätän postauksen. En osaa vielä sanoa, kuinka usein tulen postailemaan, mutta sen näkee sitten. Ihanaa kesän alkua jokaiselle!
<3:llä Elmiira
kuulostaapa hyvältä! :) Liikunnassahan on juuri tärkeintä liikkua hyvän olon takia, eikä vain suorittaa :)
VastaaPoistaOlet mielettömän kaunis, ihanan väriset on silmäskin!
Ihana banneri ja olet luonnollisen kaunis tyttö! :-) ja hyvä että treeni koostuu pääasiassa hyvinvoinnin hausta :)
VastaaPoistakiitoksia! :)
PoistaItse opiskelen media-assistentiki. Tarkoitus olisi valmistua juhannukseksi :) Voin sanoa, että on kyllä tosi kiva ala :)
VastaaPoistahttp://nukkanurkka.blogspot.fi/
Onnea valmistumisesta! :)
PoistaKiva blogi sulla! Ja mielenkiintoinen postaus! :) ihanaa kesää sulle!
VastaaPoista♥ http://pinksunsparkle.blogspot.fi
Kiitos, samoin sulle! :)
PoistaSulla on tosi kiva blogi! Ja oot kaunis<3 Hyvää kesää:)
VastaaPoistakiitos, samoin :)
PoistaOot tosi kaunis! :-) Ja kiva kuulla että sulle kuuluu hyvää :3
VastaaPoistawww.lifeofffangirl.blogspot.fi (olisin kiitollinen jos kävisit kommentoimassa takaisin)
kiitos :) käynpäs kommentoimassa sulle!
PoistaOi, ootpa nätti. :-) Ja ihanaa, että sulle kuuluu hyvää. Mä oon kans huomannu, että välillä varmasti pieni blogitauko tekee hyvääkin!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHieno juttu, että elämäsi on alkanut rullaamaan noin mukavasti! Toivottavasti pääset vielä opiskelemaan haluamaasi alaa :-)
VastaaPoistakiitos ja hyvää kesää sulle! :)
PoistaTervetuloa takaisin! Ihana kuulla, että sulle kuuluu hyvää :-)
VastaaPoistakiitoksia :) olihan jo aikakin palata :D
PoistaOletpas kaunis! Peukut pystyssä että pääset kouluun :) Kaikkea hyvää sinulle!
VastaaPoistakiitos paljon :)
PoistaHej kiitos että kävit tsekkaamassa blogini!
VastaaPoistahttp://fluffybitch.blogspot.fi
ole hyvä :)
Poista