Carpe diem

Tajusin tässä vähän aikaa sitten että oon jo pitempään ollu oikeesti onnellinen. En tarkoita nyt sellasta semi iloista, koska sellanen mä oon suurimman osan ajastani, vaan onnellista. Mulla on suunnilleen kaikki asiat hyvin, mulla on ihana perhe, ja maailman parhaat kaverit. Ja mikä parasta - mua ei ahdista. 

Noin puolitoista vuotta sitten elin ehkä elämäni hirveintä aikaa. Oli mulla silloinkin tietysti kaverit ja perhe, mut  jotain puuttui. Mä en ollut onnellinen. Mua ahdisti moni asia, kuten koulun päättyminen ja oikeestaan ihan kaikki. En jaksanut olla pirtee oma itseni... En vois sanoo et olin masentunut, mutta lähellä sitä. Oli mulla silloinki hyvii päivii jolloin elämä tuntui elämisen arvoiselta, mut enemmän niitä huonoja. Kaikki tapahtumat tuntu menevän vaan sumussa läpi, eikä mikään tuntunut oikeestaan miltään. Ootin vaan kesää, vapautta ja ennen kaikkee sitä et asiat ois hyvin. Et mä jaksaisin nauttii elämästä. Ootin jotain muutosta mun elämään, koska sillon se oli aika tylsää. Sillon kaikki pienetkin ilon aiheet, kuten yllättävät kehut tai joku ihan tavallinen hengailuilta kavereiden kans tuntu jotenkin paljon suuremmalta. En väitä, ettenkö vieläkin iloitsis noista asioista, mut nyt on ihanaa huomata ettei se oo viikon/kuukauden kohokohta et tapahtuu jotain kivaa, muttei kuitenkaan mitään arjesta poikkeavaa. 

Pakko tässä vaiheessa myös kiittää mun kavereita, vaikka ne kyllä tietää miten paljon mä niiden apuu arvostan. Ne on auttanu mua enemmän ku voi ees sanoin kuvailla. Pelkästään se et ne on ollu läsnä on merkinnyt mulle tosi paljon, se et ne on jaksanu pyytää mukaan juttuihin ja kuunnellu mua. Tietenki itsekin olen pyrkinyt olemaan kaiken sen ystävyyden arvoinen. Silti musta tuntuu et mikään ei riitä korvaamaan sitä kaikkee hyvää mitä mun kaverit on mun elämään tuoneet. Ei mun tarvitse alkaa mainita nimiä, se on turhaa, koska ne henkilöt kyllä tietää itse ketä tarkoitan. Ja jos he nyt lukevat tätä niin haluun sanoo että ootte mulle kultaakin arvokkaampia. Ilman teitä mä olisin ihan hukassa<3

Viime kesä, syksy ja tää vuosi on oikeestaan muuttanu kaiken mun elämässä. Kesällä tapahtu kaikkee ihanaa, matkusteltiin kavereiden kanssa, oltiin paljon rannalla, tapasin uusia ihmisiä ja elämä alkoi hymyillä. Jo siinä vaiheessa mä tajusin et tavallaan uus lehti mun elämässä on alkanut. Olin viimein valmis jättämään sen kaiken ahdistuksen taakseni ja aloittamaan elämän. Syksyllä menin kymppiluokalle, uusi koulu, uudet ihmiset. Tutustuin mukaviin tyyppeihin, pääsin perheen kanssa Teneriffalle, joka oli yks mun parhaista lomista. Pääsin ensimmäistä kertaa bileisiin ja ennen kaikkee huomasin että elämä on tosiaan elämisen arvoinen. 

Nyt odotan tulevaa kesälomaa innoissani, ollaan suunniteltu kavereiden kans vaikka mitä kivaa, perheen kaa lähdetään hyvin todennäköisesti kreetalle, pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni kesätöihin ja täytän 17 vuotta. Taas askel lähempänä aikuisuutta. Haluun sanoo jokaiselle joka tätä lukee, tarttukaa hetkeen. Se ei loppujenlopuksi ole edes vaikeaa. Kun muistaa nauttia elämästä, kaikki vastoinkäymisetkin on helpommin voitettavissa. Life is like a box of cocolate, you never know what you're gonna get.