"Sä oot vaan niin sinisilmäinen"

Tuon lauseen olen kuullut elämäni aikana varmaan enemmän kuin vuodessa on päiviä. Ja myönnän, että kyseinen kuvaus sopii muhun muutenki kuin ulkonäöllisesti. Mä olen todella sinisilmäinen ja haluun uskoo ihmisistä aina hyvää. Joku voisi nyt aatella, että eihän siinä mitään, mutta mä oon joutunut sinisilmäisyyteni takia usein ongelmiin. 

Mä luotan ihmisiin naurettavan helposti. Muutama kaunis sana ja mä oon myyty. Mulla ei aikaisemmin ollut ihmissuhteiden kanssa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Kolmevuotiaana saatoin kertoa lyhyen elämäntarinani jokaiselle vastaantulijalle tai ottaa karkkia tuntemattomilta aikuisilta. Lopulta vanhempani joutuivat kertomaan neljävuotiaalle tytölleen huumeista, että ymmärtäisin, ettei kaikki aikuisetkaan ole puhtaasti hyvällä asialla. 

Teini-iässä oon joutunut usein ongelmiin sinisilmäisyyteni takia. Olen tehnyt todella typeriä juttuja muiden yllyttämänä, luottanut sokeasti ihmsiin, jotka ovat olleet todella vaarallisia ja joutunut sitä myötä kokemaan asioita, joita kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. On mua usein tyhmäksikin sanottu, mutta mielestäni se ei ole sama asia. Olen suht hyvä koulussa ja pärjään etenkin kielissä, joten ei multa älyä puutu. Ongelmana onkin oikeestaan tää mun kiltteys ja empaattisuus yhdistettynä sinisilmäisyyteen. 

Ihmiset tulee suorastaan jonossa avautumaan mulle ongelmistaan, mitä arvostan, mutta mikä voi olla joskus huonoina aikoina itselleni kuormittavaa. En kuitenkaan koskaan sano: "Mä en jaksa kuunnella", vaikka musta tuntuis kuinka pahalta toisen puolesta ja voimattomalta, kun en voi itse mitenkään välttämättä auttaa sanon: "Muista että voit aina puhuu mulle". Oon myös huomannut, että otan alitajuisesti toisten ongelmia murehdittavaksi. Saatan miettiä illalla sitä kuinka henkilöllä X menee huonosti, tai rukoilla henkilö Y:n puolesta. Toisten ongelmat eivät tunnu niin pahalta murehdittavilta, koska ne eivät kuitenkaan ole tapahtuneet minulle. 

Oon yrittänyt oppia tervettä itseluottamusta ja maalaisjärkee, mutta sanotaanko näin että kurssi on vasta alussa. Mulla on vielä paljon opittavaa maailmasta ja siitä, kuinka karu paikka se todellisuudessa on. Empatia on hieno tunne, mutta joskus toivon olevani maailman kyynisin bitch, silloin ei tarvitsisi ainakaan murehtia. 

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulle on suotu kyky tuntea empatiaa. En vaihtaisi tätä hieman sinisilmäistä luonteenpiirrettäni mihinkään, sillä se on osa mua. Tiedän, että tulen vielä monesti pettymään ihmisiin, mutta eikös se mee niin, että pessimisti pettyy kahdesti? Mä katson maailmaa ihanien hattaralasien läpi, koska haluun nähdä sen kauniimman puolen. Mä ajattelen aina, että kun kaikki menee päin helvettiä, on aina joku jolla menee vielä huonommin. 

Kuvat we<3it

<3:llä Elmiira