perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kesä tulee, oletko valmis?

Tänään mulla oli äikän koe, joka meni onnekseni paremmin, kuin aikaisemmat tän viikon kokeet. On ihana päättää tää viikko kun tietää, että ainakaan ihan kaikessa en onnistunut tunaroimaan. Kirjotin nelisivuisen esseen tatuoinneista. Kerrankin oli valittavana sellainen aihe, josta mulla oli enemmän kuin pari riviä sanottavaa. 

Koska mulla ei ollut tänään ollenkaan kertaustuntia, en jaksanut jäädä koululle syömään, vaan kävin läheisessä kiinalaisessa. Iltapäivällä suuntasin Sonjan kanssa kaupunkiin. Kierreltiin kaupoissa ja mä löysin kivan kesäisen topin. Käytiin myös Coffee Housessa ja Ainolan puistossa kuvailemassa. Siellä ei tosin viihdytty kauaa, koska tie oli aivan mutainen. Päätettiin sitten kävellä kotiin ja matkalla oli niin lämmin, että mun piti laittaa takki reppuun. Sieltä se kesä tulee! Mä odotan jo kovasti kesää, lämpimiä ilmoja ja sitä kun ei ole kiire minnekkään. Ihanaa viikonloppua kaikille! 


<3:llä Elmiira

26 kommenttia:

  1. Apua näytät jotenkin tutulta vaikkei kyllä tunnetakaan tai asuta edes samalla suunnalla :-D Mutta sulla on tosi kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä täällä ja oot myös kaunis!

    http://mari-janita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ompas siellä vielä "paljo" lunta! :D täällä ei oo enää yhtään (tai noh, ei oo oikeestaan ollu koko talvena). :D mut tosi kiva kirjotustapa sulla ja ihania kuvia! :)

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Musta taas tuntuu että tätä lunta on suhteellisen vähän verrattuna niihin metrin kinoksiin :D

      Poista
  3. Ihania kuvia! :-)

    http://elviiraoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Coffee House on ihana :3 Kerran oon käynny ja tykkäsin niin kovin!
    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se on muodostunut jo vakipaikaksi. Yleensä aina jos ollaan keskustassa kavereiden kans, niin mennään Coffariin hengaamaan :)

      Poista
  5. Ihanan aurinkoisia kuvia ja sulla on ihanan väriset hiukset! :-)

    http://allthatyouneversay.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tykkään sun valokuvaustyylist ja komppaan Kelleniä: Coffarin on huippu. :>>

    VastaaPoista
  7. ootpas nätti ja ihania kuvia täällä, mukavan oloinen blogi:)

    http://oonaaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja kuvia ja hyvin kirjotettu! Itsekin tykkään noissa kahviloissa rampata, coffee housesta vain jäi huono maku suuhun kun kaveri kertoi että pari saanut sieltä ruokamyrkytyksen..kaikkialtahan sen toki voi saada! Vois uskaltautua käymään sielä :) mikä sun lemppari on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ikävää että kaverisi sai sieltä ruokamyrkytyksen, mutta toisaalta sen voi saada oikeastaan mistä vain. Mun lempparikahvila on juurikin tuo Coffee House, koska siellä on niin kodikas tunnelma ja hyvää kahvia! Lempparikahviksi on muodostunut Chai Latte :)

      Poista
  9. oi miten ihanan pirtee blogi sulla :) upeita kuvia !

    VastaaPoista
  10. ihanan kesäinen ja värikäs banneri :-) ja kaiken lisäksi huokuu positiivisuutta !


    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Hyi olkoon, onpa siellä paljon lunta D: Tai ehkä en vain hahmota paljonko sitä tähän aikaan normaalisti ois, sillä Tampereella ei oo ollu lunta enää viikkokausiin :D
    http://pimeanpelko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tätä lunta vieläkin piisaa, vaikka itsestäni tuntuu että sitä on vähän verrattuna aikaisempiin megakinoksiin :D

      Poista
  12. mäki oon niin valmis kesään! teillä päin näyttää olevan viellä jonkun verran lunta, mutta täällä ei ole enää kuin siellä täällä pieniä kasoja c:

    http://riikkarawr.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ihan valmis kesään, sulais nuo viimeisetkin kinokset äkkiä! Haluun jonnekkin missä ei oo enää lumesta tietoakaan! :)

      Poista
  13. Itekin oon joskus asustellu Oulussa ja pääsiäisenä suuntaankin Raahen faijan luo :) Toivottavasti Oulussakin tulee piipahdettua silloin lauantaina kun toivottavasti Kärpät pelaa finaalissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löytyy muitakin (ex) oululaisia! :) Mä niin haluisin tuonne kärppien finaaliin, mut ei taida massi riittää

      Poista
  14. Kivoja kuvia! :)
    Mä haluaisin Kärppien finaalipeleihin, mutta välimatkaa liikaa :(

    http://lifewithsallas.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)