tiistai 25. helmikuuta 2014

Tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen

Eilen mulla oli tosiaan se työhaastattelu, tai oikeastaan vaan kirjoitettiin nimet paperiin. Nyt mulla on siis tiedossa elämäni ensimmäinen kesätyöpaikka! Ja mikä parasta, saan työskennellä lasten parissa. Mä oon aina tykännyt tosi paljon lapsista ja kymppiluokan aikana saatu tet-kokemus auttaa tässä varmasti. En malta odottaa, että pääsen töihin!

Tänään mulla oli koulussa poikkeuksellisen lyhyt päivä, sillä iltapäivän viimeinen tunti oli peruttu. Niimpä suuntasin koulusta kaupunkiin tapaamaan ystävääni Sonjaa. Käytiin lataamassa Sonjan bussikortti, syömässä Street Cafeessa (missä oli muuten ihan valtavat annokset!) Ja lopuksi vielä istuskeltiin Coffee Housessa kuulumisia vaihdellen. Oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Lukion myötä kavereiden tapaaminen on jäänyt pakostakin vähemmälle, kun on niin paljon hommaa tehtävänä, mutta onneksi aina välillä löytyy aikaa vaihtaa kuulumisia. Huomenna mulla onkin sitten kampaaja, ja mietin kuumeisesti mitä tälle pehkolle tekisin? Mulla on ollut nyt pitkään pinkit dipit, mistä oon kyllä tykännyt tosi paljon, mutta jotain vaihtelua ehkä kaipaisin. Tiedän kuitenkin, etten uskalla tehdä mitään kovin radikaalia muutosta. Saa nähdä miten käy!


<3:llä Elmiira

18 kommenttia:

  1. vooi sul on ihana nimi :> elmiira

    http://uptm-sini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ite en tästä niin välitä, mut onhan se ainakin persoonallinen :D

      Poista
  2. Onnea kesätyöpaikan saannista! Toivottavasti itekkin pääsen taas kesäksi lasten pariin leikkipuistoon. Oon siellä jo pari aikaisempaa kesää ollu ja tykkään ihan hirmusesti :) Onk sunkin kesätyöpaikka joku tommonen leikkipuisto sydeemi vai mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun kesätyöpaikka on ihan yksityinen päiväkoti, mutta varmaan sieltäkin tehdään paljon retkiä muunmuassa lähipuistoon :) Tsemppiä työnhakuun! :)

      Poista
  3. Ihana takki! Ootko mistä ostanu? :-)

    heavenisadancefloor.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt en yhtään muista! Taisi olla h&m:ltä!

      Poista
  4. Ihana tää ulkoasu :-)

    http://elviiraoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. OOoh miten ihanan näköstä ruokaa B)

    http://from-e-to-a.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ihan tosi kiva toi takki !:)
    Ja nam mitä ruokaa:p

    VastaaPoista
  7. Se on totta, että lukion myötä saattaa jäädä se kavereiden näkeminen vähemmälle. Nykyse koulun puolesta, kyllä kerkeisin nähä kavereita, mutta kaikki me asutaan eri paikkakunnissa :(

    http://llifeisadream.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että ystäväsi asuvat niin kaukana, mutta on varmaan kiva mennä sitten kylään ja nähdä pitkästä aikaa :)

      Poista
  8. oi miten kiva takki näissä kuvissa :-) ja tää banner on kiva, uusiutunut siis viime visiteerauksesta.. :)

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kesätöistä! :) Tykkään sun bannerista tosi paljon :)

    http://renin-onestepcloser.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)