perjantai 4. heinäkuuta 2014

Menneisyydestä tähän hetkeen

Multa toivottiin joskus tällaista menneisyys-nykyaika tyyppistä postausta ja nyt kun taivaalta sataa puukkoja, päätin tämän toteuttaa. Kuvat ovat vuodesta 2009 tähän vuoteen ja itse ainakin huomaan muuttuneeni jokaisen vuoden aikana roimasti! Mitä mieltä te olette pikku Elmin lissutyylistä, vai onko vuoden 2011 poikatyttökuvat enemmän mieleen? :)

2009
En tiedä mikä muhun tuolloin meni, mutta näin jälkeenpäin mietittynä olin varsinkin alkuvuodesta kunnon pikkulissu. Hiuslakka oli paras ystäväni ja käyttäydyinkin todella lapsellisesti. Muistan esimerkiksi näyttäneeni äidille keskaria ennen kuin lähdin kouluun. Kai tuo vuosi oli jotain teinikapinaa joka kuuluu murrosikään. Tuossa iässä tuli myös tehtyä ne kaikkein urpoimmat kokeilut. 

2010
Huomaan vieläkin joskus katselevani kaiholla vuonna 2010 otettuja kuvia... Lähinnä sen takia, että olin silloin niin hoikassa kunnossa. Kaikki vaatteet näytti kivalta päällä, eikä tarvinut miettiä tursuaako läskit tai muuta vastaavaa. Tuona vuonna aloin myös päästää lissutyylistä irti ja etsiä omaa tyyliäni. 

2011
Tää vuosi oli mulle maanpäällinen helvetti. Jouduin ensimmäistä kertaa osastolle, jossa tapahtui paljon kamalia asioita, joista puhuminen nostattaa yhä tänäkin päivänä kyyneleet silmiin. Vaikka hymyilen kuvissa, se hymy ei ole aito. Sen taakse kätkeytyy pieni heikko tyttö joka taistelee päivästä toiseen onnen ja masennuksen rajalla. Tuona vuonna pukeuduin tarkoituksella hieman "oudosti", kun tuntui ettei kukaan ymmärrä, ajattelin että ihan sama vaikka pukeudunkin miten haluun. Hommasin poikien lökärit ja lissuajan nudehuulet unohtuivat täysin. En oikein tiedä mitä hain tyylilläni, ehkä huomiota. Halusin että minunkin olemassaoloni muistettaisiin, vaikken enää voinut olla samalla lailla ystävieni elämässä kuin ennen. Tuolloin perustin myös ensimmäisen blogini. 

2012
Tää oli itsensä voittamisen, onnistumisen, uusien ihmissuhteiden ja kasvun aikaa. Aloin lopulta hyväksyä sairauteni ja sain huomata että suurin osa ystävistänikin teki samoin. Tutustuin uusiin ihaniin ihmsiin joista osa on yhä mun elämässä. Värjäsin hiukset punaruskeiksi ja tunsin pitkästä aikaa taas eläväni. 

2013
Tää vuosi oli suurimmaksi osaksi onnistunut. Aloitn lukion, tutustuin moniin ihaniin ihmsiin. Nautin elämästä, ruoasta, taiteista, urheilusta ja ympärilläni olevista ihmisitä. Tyyli oli muuttunut poikatytöstä klassiseksi ja ehkä vähän naisellisemmaksi. 

2014
Tää vuosi on ollut mulle erilaisten hius- ja tyylikokeilujen aikaa. On ollut pinkkiä dippiä, feikkivenytystä, kuviollisia leggareita leobardiprinttiä. Nyt oon viimein (ainakin toistaiseksi) löytänyt oman, hieman hipsterimäisen skeittarihenkisen tyylini. Tykkään kirkkaista väreistä ja kaikesta räikeestä. Olen tyytyväinen vaatekaappiini, mutta saa nähdä kauanko tää villitys tulee kestään! ;)

Siinä oli teille pieni kurkistus mun menneisyyteen! Kerro toki kommenttikenttään minkä vuoden tyyli sopii mielestäsi parhaiten! 

<3:llä Elmiira

44 kommenttia:

  1. Tälläiset postaukset on kivoja!! :) Pitää varmaan itsekin joskus toteuttaa tämä. Teiniaikoina tuli kulutettua kajaalia vähän turhankin paljon! Haha :D

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Toteuta ihmeessä, mäkin ihan hämmästyin kun tajusin miltä sitä on tullut joskus näytettyä :D

      Poista
  2. oho kunnon muutos ! oot kyllä nätti :-)
    despiteme-s.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sellaista helposti kyllästyvää sorttia :D Nyt kun olen viimein saanut tukan vaaleaksi haaveilen taas punaisesta :D Kiitos!

      Poista
  3. Tämmöset postaukset on kyllä niiin kivoja! Näkee kunnolla, että kuinka paljon sitä onkaan muuttunut :-) Mullakin oli yhdessä vaiheessa tarkoitus tehdä tälläinen, mutta se sitten jäi..

    http://tiiabc.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. oiku oot kaunis ! ihana postaus :-)

    http://aurorarebecca.blogspot.be/

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus ja ihana blogi, liityin lukijaksi! :----) ps. Sulla on kiva tyyli ja hieno lauta!

    http://shiftingthegear.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja tervetuloo lukijaks! Meen kurkkaa sun blogii :)

      Poista
  6. tää oli kyllä tosi kiva postaus! olet kaunis:)

    http://oonaaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen postaus! Hauska nähdä, miten hiukset ja tyyli on muuttunut vuosien varrella! :--)

    VastaaPoista
  8. Susta huomaa että oot kasvanut henkisesti todella paljon ja hymykin on muuttunut vuosi vuodelta aidommaksi ja onnellisemmaksi. Vaikutat todella vahvalta ja uskomattoman ihanalta ihmiseltä! (: pidä kiinni tosta asenteesta ja kaikkee hyvää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että joku muukin on huomannut saman, eikä muutos ole vain korvieni välissä. Oon nyt tuhat kertaa onnellisempi ja pystyn elämään täysillä. Kiitos ja kaikkee hyvää sulle myös! :)

      Poista
  9. Heh, selailin kans just tänään omaa irc-galleriaa läpi ja voi luoja mitä sieltä löyty :D Pitänee itsekin joskus valottaa sitä teinipissistä mikä mussa on asunut joskus! Sulle kyllä näyttää sopivan kaikki hiustyylit, vaikka kaikki ei ookkaan ehkä enää "nykyaikasia" jos tajuut yhtää mitä haen takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että suorastaan järkytyin kun löysin postauksen ekan kuvan :D Ei tuollaisia lissuhiuksia mulle enääikinä! :D Mut kiitos, ois kai sitä voinut vielä repäisevämpiäkin hiustyylejä olla :D

      Poista
  10. Wau! Oot kyllä todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  11. Oot tosi kaunis ja nykyinen tyyli sopii hyvin! :-)

    http://laura-pauliina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. huii sä oot tosi kaunis! :-o tosi hauska postausidea muuten :-)

    tuuliemiliaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Wooow mitä kuvia! Oot ihan älykaunis! sun silmät on ihanat :) ja noi ruskeet sopii sulle ehkä parhaiten..

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Sulla on todella kauniit silmät, ihan siniset :)

    VastaaPoista
  15. Siis ihan älyttömän ihanan väriset silmät! :D Ja tykkään sun uusimmasa tyylistä!

    http://kamerakaulassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! tää tyyli tuntuukin eniten omalta :)

      Poista
  16. Ootpas muuttunut =) Oot älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
  17. Mä odotin edes vähän itse muokattua ulkoasua, mutta koin karvaan pettymyksen.. :( Mutta hieno harrastus sulla! :)

    http://katvonyvon.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos ulkoasu tuotti pettymyksen. Itse rakastan kolibreja ja ne sopii hyvin mun villiin ja vapaaseen persoonaan, enkä vaihtais niitä mistään hinnasta! :)

      Poista
  18. Heh, näitä postauksia on niin jännä lukea ja katsoa! Olet muuttunut ja sinusta on kuoriutunut kaunis naisen alku ♥

    VastaaPoista
  19. Kiva postaus! Kuvista näkyy, kuinka oot vuosi vuodelta kehittynyt itsevarmemmaks! :)

    VastaaPoista
  20. Ei oo totta! Oon iha innoissani sun blogista. Ittellänikin on just sellainen "hipsterimäinen skeittarityyli" , kuten osuvasti kuvailit. :D Ihana lauta ja ihana tyyli! Oon iha fiiliksis, kun jollain on niin sama tyyli kun mulla.

    maankamaralla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh kiitos, kiva kuulla et on muitaki saman tyylin omaavia! :) Käyn kurkkaa sun blogii!

      Poista
  21. yks juttu on ainakin varma; sulla on aivan täydelliset kulmat! ♥

    VastaaPoista
  22. Sulla on ihan älyhyvä iho! Ja muutenkin oot tosi nätti! :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)