tiistai 17. kesäkuuta 2014

ISO KIITOS JA HALI♥

Vaikka arvostankin jokaista blogini lukijaa, jokaista mielipidettä (niin hyvässä kuin pahassakin) ja jokaista blogini katsojaa, en muista tarpeeksi usein kiittää teitä siitä!

Kun vuosi sitten toukokuussa perustin tämän blogin, en arvannut millaiseen pyöritykseen vielä joutuisin. Ajattelin saavani noin parikymmentä lukijaa ja kirjoitin lähinnä kertoakseni kavereille, että missä mennään. Nyt saan keskimäärin 10 kommenttia päivässä, jos en ole mainostanut tätä vähään aikaan missään. Jos olen mainostanut, kommentteja saattaa tulla jopa 20-50 per päivä. 90% palautteesta on positiivista, mutta ikävä kyllä saan noin kerran kuussa joltain ihastuttavalta anolta viestiä, jossa minun kerrotaan olevan jälkeenjäänyt kehitysvammainen, jonka ei koskaan olisi pitänyt syntyä, tai jotain vastaavaa. 


Kun ensimmäisen kerran sain tuollaisen kommentin rupesin itkemään ja olin jo poistamassa koko blogia. Lopulta päädyin soittamaan parhaalle ystävälleni ja hän sai mut tajuamaan, ettei vika oo mussa, vaan sen tyypin korvien välissä. Tiedän kyllä itse, etten ole kehitysvammainen, enkä tarvitse siihen kenenkään muun kuin psykologin mielipiteen (mullahan siis on epäilty esim ADD:tä, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut terveen paperit)

Vaikka saankin paljon paskaa niskaani, en ikinä lopettais bloggaamista! Te lukijat ootte yksi syy siihen, miksi olen ylipäätään aikoinani jaksanut jatkaa elämää, joten ISO kiitos teille jokaiselle!!

Haluun myös kiittää jokaista anolukijaa. Mun blogia katsotaan keskimäärin 700 kertaa päivässä ympäri maapalloa, mikä on omasta mielestäni ihan hullua! En voi ymmärtää miten esim Australialaisia tai Ukrainalaisia jaksaa kiinnostaa mun suomenkielinen blogini, mutta kiva kun kiinnostaa. Nöyrä kiitos ja kumarrus, tää tyttö on sanaton! 


I wanna thank all my lovely readers! You are the reason I keep fighting against my disease. You are all wonderful persons, and I can never be as grateful, as I am now!

♥:llä Elmiira

22 kommenttia:

  1. aws oot ihanan olonen ihminen :)

    VastaaPoista
  2. Voi, ihana postaus! Niin tunteellinen ja muutenkin ihana:) vaikutat todella upealta ihmiseltä<3 arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Säkin vaikutat mukavalta :)

      Poista
  3. Tuskinpa niitä australialaisia tai ukrainalaisia kiinnostaakaan, kyse on todennäköisemmin ulkosuomalaisista lukijoista :D Minäkin asun ulkomailla, mutta poimin luettavakseni Demin kommellusten kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! tätä en tullut ajatelleeksi :D

      Poista
  4. Ilkeät anonyymit on inhottavia, harmi että niitä on sullekin tullut!:( Kirjotan tätä itsekin anonyyminä ja ehkä näätkin kuka täällä on(?:D) mutta ihmettelen tuota kommenttien määrää minkä ilmoitit, ei ihan noin paljon kommentteja täällä näy?:0 Tai ehkä olen sokea:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se kun en kykene julkaiseen kaikkia kommentteja mulle tulee tosi paljon hyvin henkilökohtasii kysymyksii joihin en vaan uskalla vastata, ja toi oli tosiaan mun päässä laskettu keskiarvo, joten voi olla että niitä tulee vähemmän. Joskus tää blogi on ihan kuollut kun en oo jaksanut postata, ja joskus kommenttii tulee ku sieniä sateella :D

      Poista
  5. ihana blogi sul! ja huamasin et skeittaat ? onks oulun parkeil hyvännäkösii bmx jätkii ? muutan ite ouluun täs parin viikon pääst (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) heh, kyllähän siellä parkeilla niitä poikia pyörii, mutta itse en ole oikeen ikinä katsonut ketään siellä sillä silmällä :D Kuitenkin kun (yleensä ainoana) tyttönä parkeille, niin joka jätkä kääntyy katsomaan, varmaan et "mitä helvettiä tuo täällä tekee?" :DD

      Poista
  6. "my disease"? no mikäs sairaus sulla nyt sitten on, kun just sanoit että oot terve:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain "terveen paperit" add- testeistä, eli en ole kehitysvammainen. Mutta mulla on mielentervysongelmii, nuorempanaa paniikkihäiriöö ja nyt lopulta nyt 4v tutkimisen ja osastojaksojen jälkeen todettiin paranoidinen skitsoaffektiivinen häiriö, eli EN ole skitsofreenikko, mutta mulla tulee masennusjaksoja ja vauhdikkaampia jaksoja, mutta vauhdikkaita jaksoja tulee huomattavasti enemmän.

      Sillon ku oon masenutunut oon aika hiljainen ja vetäydyn omiin oloihini, mut sit ku mulla on vauhtijakso en nuku ollenkaan, urheilen hulluna ja oon tosi pirtee. Moni saattais luulla et ei siinä mitään, mutta koska en tosiaan nuku silloin ollenkaan, meen tosi huonoon kuntoon ja sitten alkaa masennus..

      Kyseinen sairaus on tietääkseni aika harvinainen, koska googlestakaan en löytänyt siitä tietoa. Sairaus ei kuitenkaan estä mua elämästä normaalia nuoren naisen elämää, jo olisin kiitollinen jos en sen takia tulisi leimatuksi "hulluksi", koska en mä tätä sairautta valinnut.

      Poista
  7. Hyvää nimipäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta mistä lähtien mulla on ollut nimipäivä? :D

      Poista
  8. ADD ei ole kehitysvamma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvät pahoitteluni kaikille ADD:stä kärsiville! Oon jotenkin onnistunut elään 18 vuotta siinä uskossa, et se ois kehitysvamma, mutta näköjään aina oppii uutta :)

      Poista
  9. kuinka pitkä oot?:D

    VastaaPoista
  10. Tää oli jotenkin niin kiva postaus! :) Mun mielestä bloggaajien on hyvä välillä kiitellä lukijoitaan, just tähän tapaan, koska mä ainakin saan heiltä omaan bloggaamiseeni ihan hirveesti motivaatiota ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, musta tuntuu että mä kiittelen lukioita aika vähän siihen verrattuna miten paljon kannustusta ja vertaistukee oon saanut, joten päätin sitten omistaa teidän kiittelylle kokonaisen postauksen :)

      Poista
  11. Ihan superihana toi kuva mis hillut vedessä! :D Ja tsemppiä noiden inhottavien kommenttien kans, muista vaan et tollasille anoille kelpaa haukuttavaks yleensä kuka tahansa bloggaaja, jolla näyttää menevän hyvin :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi kiitos :) Niinhän se on että anona kehtaa haukkua ketä vaan mut harvalla on pokkaa tulla päin naamaa sanomaan :D

      Poista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)