sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Voittajan on helppo hymyillä

Tänään aamupäivällä hyppäsin teatterikaverini Sallan kyytiin ja ajettiin Haukiputaalle Teatterikuopalle. Siellä oli Pohjoinen pöllyytys niminen tapahtuma, missä esiintyi meidän ryhmän lisäksi muita ryhmiä. Lopuksi tuomaristo antoi palautetta ja valtisi voittajaesityksen joka sai tuhannen euron palkinnon. 

Ensin käytiin läpi valoja ja paikkoja. Sitten mentiin takahuoneeseen odottamaan vuoroamme. Kun meidän vuoro tuli ja seistiin pimeessä verhon takana voin myöntää että jännitti. Eikä asiaa auttanut yhtään se että tiesin vanhempieni olevan yleisössä. 

Esitys meni kuitenkin hyvin. Muistin kaikki vuorosanat ja koko ryhmällä energiaa riitti. Tuomarit kehuivat esitystä vuolaasti ja jäi hyvä fiilis. 

Kun tuomarit olivat lopulta tehneet päätöksensä voittajaryhmäksi valikoitui meidän ryhmä, eli Levoluutio! Me voitettiin koko juttu! Oon kyllä niin ylpee meidän ryhmästä. Kaikki antoi parastaan ja se riitti. Voittajan on helppo hymyillä. 


<3:llä Elmiira 

perjantai 4. elokuuta 2017

Helsingissä

Tiistai aamuna iskä heitti mut ja äitin juna-asemalle ja siitä alkoi tyttöjenreissu kohti Helsinkiä! Matka meni mukavasti musiikkia kuunnellen ja ennen kuin huomasinkaan oltiin perillä stadissa. Käytiin Itamae nimisessä sushimestassa syömässä ja oli kyllä aivan taivaallista sushia. Sitten suunnattiin äidin ystävän Maren työpaikalle, josta oli mahtavat näkymät Helsingin ylle. Siitä sitten lähdettiin autolla kohti Vantaan Kivistöä, missä Mare ja hänen kumppaninsa Pasi asuvat. Kun päästiin perille Käpy-koira tervehti meitä iloisesti. Illalla syötiin vielä todella hyvää sienirisottoa ja kampasimpukoita.

Seuraavana aamuna lähdettiin äitin kanssa käymään Jumbossa shoppailemassa. Löysin itselleni hupparin ja kivan farkkutakin. Jumboseikkailun jälkeen mentiin kylpylä Flamingoon. Se aikuisten spa-puoli oli ihanan rauhallinen. Lilluttiin superlämpimissä altaissa ja yhdessä altaassa kuului jopa musiikkia veden alla! Syötiin hyvät burgerit ja mä tilasin mansikka-margaritan. 

Kun oltiin lilluttu tarpeeksi suunnattiin bussilla serkkuni Essin ja hänen miehensä Henryn luo katsomaan heidän 2 viikon vanhaa vauvaa Minniä. Minni oli aivan ylisöpö ja sain pitää häntä sylissä. Mare ja Pasi tuli hakemaan meidät ja mentiin autolla takaisin Kivistöön. 

Torstai aamuna aamupalan jälkeen pakattiin äitin kanssa tavaramme ja lähdettiin junalla Helsinkiin. Jätettiin matkalaukut aseman säilytyslokeroon. Mä suuntasin siitä Kamppiin ja äiti omille teilleen. Kampin edessä tapasin ystäväni Katiannan ja hänen koiransa Pihkan. Käytiin Fafaksessa syömässä ja kierreltiin ympäri kaupunkia. Yllättävän moneen vaatekauppaan sai ottaa koiran. Oli tosi kiva nähdä Katiannaa, tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta kun tapasimme livenä. Ollaan tutustuttu netin kautta. 

Puoli kolmelta hyvästelin Katiannan ja tapasin äitin kampin luona. Haettiin laukut säilytyksestä ja ostettiin asemalta vähän matkaevästä. Siitä alkoi junamatka takaisin Ouluun, mikä tuntui kestävän paljon kauemmin kuin menomatka. Oulussa iskä oli asemalla vastassa ja heitti mut kotiin. Oli ihana reissu, mahtavaa loppukesää kaikille!


<3:llä Elmiira 

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Tapasin idolini!

Eilen mun oli tarkoitus viettää rentoa koti-iltaa, mutta ystäväni Maria pyysi mut baariin. Pyöräilin keskustaan ja tapasin Marian, sekä hänen tyttöystävänsä Kulmassa. Tilasin siiderin ja istuskeltiin siinä tovi. 

Jossain vaiheessa päätettiin lähteä Marian kanssa Kiikelinrantaan ja käytiin hakemassa kaupasta parit siiderit. Istuskeltiin rannalla ja aurinko paistoi. Oli tosi lämmin vaikka kello oli jo yli yhdeksän. 

Kun lähdettiin Kiikelistä käytiin moikkaamassa Marian tuttua ja keksittiin lopulta lähteä Ihkuun laulaan karaokea. Kun päästiin Ihkuun tapahtui jotain, mistä olen voinut vain haaveilla - tapasin Elli Haloon! Sain halauksen ja yhteiskuvan. Oli ihana päästä juttelemaan Ellille. Hän on siis mun suurin idoli ja esikuva. Laulettiin Marian kanssa Vapaus käteen jää, ja Ellikin kuuli sen. En olisi ikinä uskonut että ilta saisi tällaisen käänteen, onneksi päätin lähteä ulos enkä jäänyt kotiin katsomaan Netflixiä, mikä oli alunperin tarkoitus. 

Kun lähdettiin Ihkusta käytiin vielä mäkkärissä syömässä nugetit ja sen jälkeen pyöräiltiin kotiin. Maria asuu samassa kerrostalossa kun mä, joten meillä oli sama matka. En tule koskaan unohtamaan tätä iltaa! 


<3:llä Elmiira

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Festarielämää

Perjantaina ystäväni Tiia tuli mun luo neljän maissa ja lähdettiin polkemaan kohti Qstockia. Jätettiin pyörät kirjaston eteen ja käveltiin siitä alueelle. Käytiin glitterpisteellä hakemassa naamoihimme hehkua ja kierreltiin ympäri festarialuetta. Mä uskaltauduin hyppäämään katapulttihypyn ja kiljuin kyllä niin paljon kuin keuhkoista ääntä lähti. 

Ysin aikaan Haloo Helsinki aloitteli soittoaan ja sehän oli tietysti nähtävä, koska rakastan kyseistä bändiä. Lavashow oli jälleenkerran uskomaton kaikkineen pommeineen, raketteineen ja tehosteineen. Haloo Helsingin jälkeen huilattiin vähän. Illalla katsottiin hetki Marilyn Mansonia, mutta niiden musiikki ei ollut oikein meidän mieleen. Lopuksi katsottiin vielä hetki Teflon Brothersia, ja sitten lähdettiin takaisin pyörille. Pyörien jättäminen kirjaston eteen osoittautui suureksi virheeksi. Pyöräjono oli nimittäin kaatunut, ja kaikki pyörät oli meidän pyörien päällä. Yritettiin kiskoa pyöriä omin voimin, muttei siitä mitään tullut. Onneksi kaksi paikalle sattunutta nuorta miestä viitsivät auttaa ja saatiin kuin saatiinkin pyörät irti. Tuhannet kiitokset näille herroille, jos jostain syystä tätä tekstiä lukevat! 

Seuraavana aamuna meidän piti mennä yhdeksi alueelle kuuntelemaan Mikael Gabrielia, mutta nukuttiinkin pommiin ja herättiin vasta kahdentoista jälkeen. Käytiin ennen alueelle menoa syömässä Burger Kingissä. Yritettiin ehtiä alueelle niin että nähtäis Ellinoora, mutta juuri kun päästiin sinne hän lopetteli soittoaan. Mentiin sitten katsomaan Antti Tuiskua ja show oli kyllä upea! 

Antti Tuiskun jälkeen käytiin syömässä. Mä otin makkaraperunat ja Tiia kebabin joka oli kuulema pahaa. Seiskan maissa mentin katsomaan Sannia. Tykkäsin tosi paljon Sannin keikasta ja oli kiva kun se lauloi myös vanhoja biisejä. 

Loppuilta pyöriskeltiin alueella. Käytiin katsomassa Kaija Koota, Tiia osti hiuspannan ja mä Haloo Helsinki t-paidan. Lopuksi kuunneltiin vielä jokunen biisi JVG:ltä ja lähdettiin sitten alueelta, koska mun jalat ei kestänyt enempää. 

Lopuksi käytiin vielä Burger Kingissä yöpalalla ja pyöräiltiin sitten mun kämpille. Koska kumpaakaan ei vielä väsyttänyt päätettiin katsoa elokuva Pokahontas. Lopulta mentiin kolmen maissa nukkumaan. 

Oli aivan mahtava festariviikonloppu ihanassa seurasa! Ihanaa pian alkavaa viikkoa jokaiselle!


<3:llä Elmiira 

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Tyttöjenilta

Perjantaina aamupäivästä pyöräilin porukoille. Muu perhe on tällä hetkellä Norjassa, joten ajateltiin Tiian ja Heinin kanssa pitää pieni tyttöjenilta meillä, kun kämppä oli tyhjänä. Ennen tyttöjen tuloa siivoilin vähän paikkoja. Puoli neljän maissa tavattiin tyttöjen kanssa ostareilla ja käytiin hakemassa ruokaa bileisiimme. 

Alunperin oli tarkoitus grillata, mutta koska taivas itki, päätimme kokata sisällä. Tehtiin uunissa tuorejuustolla täytettyjä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä, sekä paistettiin makkaraa ja halloumjuustoa. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli riittävästi, ehkä jopa liikaa. 

Ruoan jälkeen kateltiin jonkin aikaa telkkaria ja huudatettiin musiikkia niin että naapurin puolikuuro mummokin varmaan kuuli. Illalla lämmitettiin sauna ja lopuksi vielä katsottiin elokuva Liisa ihmemaassa. 

Oli aivan ihana viettää ilta ja yö näiden tyttöjen kanssa. Aamulla kun heräsin molemmat oli jo aamupalalla. Heinin piti lähteä aika aikaisin tapaamaan äitiään, mutta mä ja Tiia päätettiin käydä läheisessä kiinalaisessa syömässä. 

Äsken Tiiakin lähti ja mä ajattelin jäädä porukoille vielä toiseksi yöksi, koska mun pitäis huomenna tulla joka tapauksessa tänne kasteleen kukat. Meillä oli ihana tyttöjenilta, ihanaa päivää jokaiselle!


<3:llä Elmiira

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Syntymäjuhla

Eilen oli mun 21v synttärit. Heräsin siihen kun äiti ja Alika toi mulle aamiaisen vuoteeseen laulaen onnittelulaulua. Olin siis tullut edellisenä päivänä porukoille. Sitten alettiinkin suunnitella juhlia. Paistoin pellillisen pasteijoita ja kakut otettiin pakkasesta sulamaan. 

Itse juhlat pidettiin iskän työpaikan mökillä Villa Toivossa, joka sijaitsee Hietasaaressa. Olin kutsunut vain läheisimmät sukulaiset eli Mirja-mummon, Aino-mummon, Kauno-Papan, sekä enoni Villen ja hänen kumppaninsa Marin. 

Herkkuja riitti ja tunnelma oli ihanan rento. Mummo muisteli mun syntymää, kuinka äiti ja iskä olivat heidän luona yötä ja lähtivät sitten aamuyöstä synnärille mua hakemaan. Sain lahjaksi yhteensä 550 euroa, ja olen superkiitollinen! 

Illalla tulin vielä yhdeksi yöksi porukoille. Katseltiin leffaa ja syötiin juhlista ylijääneitä herkkuja. Ei tämä 21 vuoden ikä tunnu ollenkaan hassummalta, kannatti syntyä! 


<3:llä Elmiira 

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Keskellä Suomen suvea

Mun juhannus sujui rauhallisissa merkeissä mökillä perheen, Alikan kaverin ja isovanhempieni kanssa. Oli ihana päästä rentoutumaan keskelle Suomen suvea. Käytiin soutelemassa järvellä. Lämmitettiin puusauna ja mä kävin naku-uinnilla. Grillattiin aivan ihania ruokia, tanssittiin hula-hulaa, katsottiin hihna24/7 lähetystä miettien voiko typerämpää ohjelmaa olla ja nautittiin toistemme seurasta. Tälläkertaa en kokeillut mitään juhannustaikoja, koska viimeksi kun laitoin juhannuksena 7 kukkaa tyynyn alle näin tulevan kumppanin sijaan unta virtahevosta :D 

Seuraavana päivänä käytiin vielä vähän soutelemassa, syötiin maittava lounas ja lähdettiin sitten ajamaan Oulua kohti. Matka meni nopeasti ja pysähdyttiin välillä ostamassa jäätelöt. Mä jäin vielä porukoille ja keksittiin Alikan ja äitin kanssa että lähdetään saunalautalle uimaan. Ei muuta kuin kylpytakit uikkareitten päälle, autoon ja menoksi! Naurettiin matkalla sille miten tyhmiltä mahdettiin näyttää. Päästiin saunalautalle ja lämmittäjä totes että ollaan pukeuduttu ihan asianmukaisesti. Lautalla oli ihanan pehmeät löylyt ja käytiin uimassakin peräti kolme kertaa. Vesi tosin oli hyytävän kylmää. 

Kun lähdettiin saunalautalta päätettiin hakea vähän iltapalaa mäkkärin autokaistalta. Kävi kuitenkin niin että kassahenkilö sekoitti meidän tilaukset takana olevan auton kanssa ja äiti joutui kylpytakissa nousemaan autosta ja menemään selvittämään asiaa. Mun ja Alikan naurulle ei meinannut tulla loppua, mitähän se kassahenkilökin ajatteli. Lopulta saatiin ruokamme ja mentiin tyytyväisenä kotiin syömään. 

Seuraava päivä sujui laiskoissa merkeissä. Heräsin vasta yhden aikaan iltapäivällä, enkä saanut koko päivänä oikein mitään aikaiseksi. Illalla päätettiin kuitenkin käydä vuokraamassa leffa. Valittiin elokuva Tyttö nimeltä Varpu ja se osoittautui tosi hyväksi ja kiinnostavaksi. 

Tänään ennen kuin äiti heitti mut kotiin käytiin kahdestaan Nallikarissa. Syötiin jäätelöt ja käytiin majakalla. Oli ihana auringonpaiste, mutta tuuli hieman viilensi. Sellainen oli minun juhannukseni, pitäkää kiva viikko! 


<3:llä Elmiira