tiistai 28. toukokuuta 2013

You are titanium

Tänään meillä oli koulussa ysien kevätjuhla. Siellä oli tosi kivoja laulu, tanssi -ja videoesityksiä, mutta päällimmäiseksi mieleen jäi erään koulumme tytön esittämä koskettava tulkinta kappaleesta Titanium. Biisi oli tytön sanojen mukaan omistettu kaikille elämässän vaikeuksia kokeneille, mutta niistä selvinneille. Ja mähän olin yksi heistä. Biisin aikana tunteet vaihteli laidasta laitaan ja kylmät väreet juoksi niskassa. Meinasin oikeesti alkaa itkeen, mutta en onneksi alkanut. Samalla kuitenkin tajusin, että vaikka mulla on ollut menneisyydessäni vaikeeta, oon kaikesta kumminkin selvinnyt. En tiedä millaisia haasteita elämällä on mulle tulevaisuuden varalle, mutta sen tiedän, että olen tarpeeksi vahva selviytymään niistä. Meidän koulusta löytyy kyllä musiikillisesti tosi lahjakkaita tyyppejä, mutta se nyt ei oo mikään ihme koska meidän koulussa on monta musiikkiluokkaa :D 

Kun pyöräilin koulusta kotiin ja kuuntelin musiikkia isoista pinkeistä kuulokkeistani mä oikeesti aistin kesän. Ruoho oli vihreetä, koivuissa on lehdet, voikukat oli ilmestyneet vain muutamassa päivässä teiden penkoille ja ilmassa tuoksui vastaleikattu nurmi. Mä en malta odottaa kesälomaa, ja kaikkee ihanaa, mitä se tuo tullessaan. Mä en malta odottaa niitä valvottuja öitä, naurun purskia, yökyliä, mahdollista Kreetan matkaa, ehkäpä uusia ihmissuhteita, kesätöitä ja ennen kaikkea peruskoulun lopullista päättymistä. Mähän oon viimeisen vuoden ajan käynyt kymppiluokkaa, mikä on ollut tosi silmiä avaava kokemus. Tajusin, etten haluakkaan lastenhoitajaksi ja opin paljon itsestäni ihmisenä. Niin, ja tietysti tutustuin mahtaviin tyyppeihin! 

Tähän loppuun pistän vielä kuvia päivän asusta :)

Päässä mulla oli joululahjaksi saadut pinkit kuulokkeet ja koulupäivän aikana ne lepäsivät kaulalla. 

Ylläni oli h&m:ltä ostettu ruutupaita, h&m:ltä ostetut shortsit ja musta Gina Tricotista ostettu toppi. 

Tässä vielä kokokuva päivän asusta. Kenkiä en hoksannut kuvata, mutta ne olenkin jo esitellyt toisessa postauksessa. Siniset h&m:ltä ostetut tennarit siis!

<3:llä Elmiira

8 kommenttia:

  1. hieoja kuvia :)
    http://mydreamsbynoora.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihanan rento toi sun asu ja oot kaunis! :)

    http://jaljubljutebjat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos :) mun tyyli on yleensäkki aika rento, mutta silti tyttömäinen :)

      Poista
  3. me like your outfit! :3 ja sun tekstii on aina ihana lukea, kirjotat jotenkin sillee kiinnostavasti muttet liian pitkästi:D ja kuulostaa hyvin esitetyltä biisiltä ku sai tommoset fiilikset aikaan! mihin oot muute hakenu nyt ysiluokan jälkeen :)?

    http://sundagdreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :3 Ja se todellakin oli hyvin esitetty! Oon hakenut eka toiveena mun kotia lähimpänä olevaan lukioon lyh.nimeltä KALU, mutta uskon etten tuu pääsemään sinne, toisena yhteen ilmaisutaidon lukioon lyh.nimeltä OSYK, jonne tuskin myöskään pääsen, ja kolmantena laanilan lukioon jossa mulla on kavereita ja sekin on noin 4 kilsan päässä että pääsen kätevästi pyörällä :)

      Poista
  4. Voi apua ku oot kaunis! :-) Ja ihanan kesänen asu!

    VastaaPoista
  5. kivoja kuvia! :) vitsi tää sun blogis on kyl aivan ihana ja oot tosi nätti<3! :)

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit kommentoimassa! Otan mielelläni vastaan parannusehdotuksia, mutta asiattomat kommentit heitän surutta jonnekkin bittiavaruuteen, josta en niitä takaisin kaipaa :)